Tuomo Kondie

Karjalainen mediakenttä on aivan liian pieni

Kieli ympäröi meitä kaikkialla yhteiskunnassa. Kieli on se väline, jolla kommunikoimme toistemme kanssa, ja kieli muodostaa ne raamit, joiden läpi maailmaa katsomme. Siksi vähemmistökielten elvytystäkin pitää katsoa hyvin laaja-alaisesti. Ilmiselvien asioiden – kuten kielenopetuksen ja kielipesien – lisäksi tärkeää on myös miettiä sitä, miten paljon ja millä tavoin kieltä voi yhteiskunnassa käyttää.

Yksi aihe, joka karjalan kielen elvyttämisen suhteen Suomessa jatkuvasti nousee esille, on karjalankielisten mediapalveluiden tarve. Eurooppalaisia vähemmistökieliä tutkineen ELDIA-projektin tuloksissa suositellaan kehittämään karjalankielisiä kulttuuri- ja uutistuotteita. Omassa gradussani tutkin karjalaisia lapsiperheitä Suomessa, ja haastatteluissa toistuvasti kaivattiin esimerkiksi karjalankielisiä televisio-ohjelmia ja muita viihdesisältöjä. Myös Euroopan neuvosto on vähemmistöjä koskevassa raportissaan kehottanut Suomea kehittämään karjalaisille suunnattuja mediapalveluita.

Mediapalveluilla edistetään ja tuetaan kielenelvytystyötä monella tapaa. Kieliyhteisön jäsenten kielitaidon lisäksi on tärkeää, että kielenkäytölle on myös tilaa, että kieltä voi käyttää ja kuulla muuallakin kuin kielikursseilla ja oppitunneilla. Se myös helpottaa kielen oppimista, jos kieltä voi käyttää ja sille altistua luonnollisissa, vaivattomissa ja arkipäiväisissä yhteyksissä. Tämän merkitys korostuu etenkin lapsiperheiden kohdalla. Kielen elinvoimaisuuden kannalta kielen siirtäminen uusille sukupolville on elintärkeää, eikä vastasyntyneelle voi opettaa kieltä kielioppi ja sanakirja käsissä. Lapsen kielitaito kehittyy perheen ja muiden ihmisten kanssa ollessa ja leikkiessä, sekä esimerkiksi televisiosarjoja katsomalla ja muun viihteen ja kulttuurin kautta.

Sen lisäksi, että karjalankielinen ja karjalaisuutta koskevat mediasisällöt palvelevat itse karjalaisia, palvelisivat ne myös valtaväestöä ja helpottaisivat karjalaisten yhteiskunnallista tilannetta sitä kautta. Suomalaisten tiedot karjalaisista ja karjalaisuudesta ovat yleisesti ottaen täysin olemattomat, ja tästä yleisestä tiedonpuutteesta aiheutuu monenlaista harmia. Karjalaiset sivuutetaan poliittisessa päätöksenteossa ja valtion toiminnoissa, kun karjalaisista ei tiedetä mitään. Lisäksi karjalaisille itselleen on usein raskasta, kun erilaiset virheelliset käsitykset ja puutteelliset tiedot pakottavat karjalaiset jatkuvasti opettamaan samoja perusasioita karjalaisuudesta valtaväestön edustajille. Mediapalvelut lisäisivät yleistä tietoisuutta, mikä tekisi elvytystyöstä monella tapaa paljon helpompaa.

Ylelle karjalainen toimitus

Tällä hetkellä Suomessa on eri yhdistysten ylläpitämiä lehtijulkaisuja, ja lisäksi Karjalan tasavallassa julkaistuja lehtiä ja televisio-ohjelmia kulutetaan tälläkin puolen rajaa. Muuten ainoa säännöllinen karjalankielinen mediatuotanto Suomessa on Yle Uudizet karjalakse. Yle tuottaa käännösartikkeleita verkkosivuilleen ja kerran viikossa lyhyen uutiskatsauksen radioon.

Yle Uudizet karjalakse on ollut hyvä ja tarpeellinen ensiaskel, mutta kokonaisuutena se on kuitenkin aivan liian pieni ja auttamattoman riittämätön palvelemaan koko karjalaisyhteisön tarpeita. Sen lisäksi, että sisältöä on nykyisellään vähän, on myös sisällössä ongelmia. Käännösartikkelit tehdään ainoastaan Ylen journalistisista sisällöistä. Koska karjalaisyhteisöä koskevia ja kiinnostavia aiheita ja näkökulmia ei huomioida Ylen omassa journalistisessa tuotannossa, ei niitä ole mahdollista huomioida myöskään karjalankielisiä uutisia käännettäessä.

Tähän ongelmaan olisi helppo ja yksinkertainen ratkaisu, josta on Ylellä jo kokemustakin: oma toimitus vähemmistölle. Yle Sápmi tuottaa sisältöä kolmella saamen kielellä verkkoon, radioon ja televisioon. Vastaavasti Ylellä voisi olla myös karjalainen toimitus, joka tuottaisi karjalaisille suunnattua sisältöä karjalan kielellä. Lisäksi useamman työntekijän toimitus voisi tuottaa sisältöä enemmän ja monipuolisemmin kuin nyt, ja Ylen karjalankieliset palvelut saataisiin lähemmäksi sitä tasoa, mille karjalaisyhteisöllä todella olisi tarve.

Ryhmä Hau ja muita utopioita

Laajemman ja paremmin kohdistetun uutistarjonnan lisäksi muunkinlaisille mediapalveluille olisi tarvetta. Aikuiset karjalaiset ovat usein toivoneet erilaista ajankohtaisohjelmatarjontaa, kuten vaikka keskusteluohjelmaa, karjalaksi. Lisäksi lapsiperheet kaipaisivat lastenohjelmia ja elokuvia karjalaksi.

Joskus on ehdotettu, että Suomessa voisi olla karjalaisten itse toteuttamaa viihdetarjontaa lapsille ja nuorille. Minusta omat produktiot eivät ole hyvä tai relevantti vaihtoehto, ainakaan tässä vaiheessa. Lastenohjelman tai elokuvan tuottaminen alusta loppuun on suuri ammattilaisproduktio, eikä pienellä ja marginalisoidulla kieliyhteisöllä ole sellaiseen resursseja. Lisäksi erityisesti lapset ovat yleisönä hyvin kriittisiä ja laatutietoisia. Pientä lasta ei saa katsomaan ohjelmaa siksi, että siinä on karjalaa. Ohjelman pitää olla riittävän hyvä ja laadukas itsessään, se kieli on sen rinnalla sivuseikka.

Paljon parempi olisi aloittaa siitä, että suosittuja sarjoja ja elokuvia dubataan karjalaksi. Esimerkiksi Yle dubbasi vastikään uuden Muumilaakso-televisiosarjan saameksi, ja muumeille riittäisi varmasti myös karjalaisia katsojia. Toinen sarja, jonka esimerkiksi graduuni haastattelemani perheet toistuvasti nostivat esille on Ryhmä Hau. Kanadalainen koirien pelastusryhmästä kertova lastenanimaatio on huippusuosittu Suomessakin, ja sitä katsellaan myös karjalaisperheissä. Jos ne ajanvietteet, joista lapset eniten nauttivat, olisivat saatavilla myös karjalaksi, helpottuisi vanhempien kieliurakka valtavasti.

Karjalainen Yle olisi kuin öljyä elvytystyön rattaisiin

Kielenelvytys on alana kohtalaisen raskas ja vaikea, mutta se johtuu lähinnä tavattoman huonosta lähtötilanteesta. Elvytystyötä tehdään tilanteessa, jossa kieltä, kulttuuria ja kansaa on marginalisoitu ja assimiloitu vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja, ja sellainen jättää jäljen. Vähemmistö on suljettu yhteiskunnan rakenteiden ja instituutioiden ulkopuolelle, ja yhteisö joutuu tekemään työtä ilman resursseja, palkkaa tai pääsyä yhteiskunnan rakenteisiin. Yhteisön tilanteen ollessa tällainen, on elvytys alana ja työympäristönä erittäin kuluttava.

Ongelmat ovat siis ennen kaikkea institutionaalisia, mutta loppujen lopuksi itse elvytystyö on hyvinkin arkista puuhaa. Kyse on lopulta ennen kaikkea siitä, että ihmiset saisivat käyttää omaa kieltään arjessaan mahdollisimman paljon ja mahdollisimman helposti. Kyse on vain siitä, että tekeekö yhteiskunta toimillaan tästä helpompaa vai vaikeampaa.

Yle pystyisi karjalaisen toimituksen perustamalla helpottamaan kaikkien karjalaisten arkea merkittävästi. Muutaman toimittajan työ toisi iloa ja helpotusta kymmenien tuhansien karjalaisten koteihin, ja toisi karjalaisuuden myös valtaväestölle tutummaksi. Rahallisesti ja hallinnollisesti pieni teko, josta olisi valtavasti välitöntä hyötyä ja mielettömät kerrannaisvaikutukset.

Toiveena se ei minusta ole millään muotoa yletön.