Tuomo Kondie

Kun puhun karjalan kielen ja karjalaisen kulttuurin elvytyksestä ja sen yhteiskunnallisen tuen tarpeesta, saan kuulla (etenkin poliitikkojen taholta) valtavasti kaikenlaisia huolia. Löytyykö tarpeeksi pätevää henkilökuntaa? Onko tarpeeksi puhujia? Onko mitään aluetta, jolla puhujia on paljon?

Minulla on kaikille huolehtijoille hyviä uutisia: kaikkiin ongelmiin löytyy kyllä ratkaisu, aivan joka ikiseen!

Uhanalaisia kieliä on aivan kaikkialla maailmassa, ja kielen ja kulttuurin elvytys on alati kasvava ala, jonka tehokasta toimeenpanoa ja teoreettista viitekehystä tutkimaan on kehittynyt kokonainen tieteenala. Se on monitahoista, erikoistunutta asiantuntijatyötä, jonka ammattilaiset ovat usein kansainvälisesti laajasti verkostoituneita. Harvan vähemmistöyhteisön ongelmat ovat ainutlaatuisia, ja usein on olemassa tutkittuja ennakkotapauksia, joista ottaa mallia ja inspiraatiota. Uusia ratkaisuja ja tehokkaampia elvytystyökaluja kehitetään jatkuvasti.

Ovatko yhteisön lapset liian hajallaan muodostaakseen kokonaista kieliluokkaa? Hyödynnetään etäopetusta! Onko ammattitaitoisista opettajista pulaa? Panostetaan opettajankoulutukseen! Palavatko yhteisön keskeiset työntekijät loppuun ja kyynistyvät (koska valtio ei halua maksaa heille palkkaa työstään)? Laitetaan palkkaus ja työolot kuntoon! Elvytystyössä tulee kyllä vastaan ongelmia, kuten millä tahansa muullakin alalla, mutta niistä kyllä päästään yli ja ratkaisut löydetään, jos sille vain annetaan tilaa.

Valtaväestön vallanpitäjien taholta suhtaudutaan vähemmistöjen elvytystyöhön yleensä lähtökohtaisesti nihkeydellä. Jäädään loputtomasti pohtimaan, että onkohan tällainen yhteiskunnan tuki todella välttämätöntä, ja parhaassa tapauksessa todetaan, että vähemmistön kielelliset ja kulttuuriset oikeudet on turvattava ”soveltuvilta osin” tai ”riittävälle tasolle”.

Mikä on riittävä taso ihmisoikeuksia ja mitkä ovat ne osat, joilta vähemmistökansan on soveltuvaa olla olemassa?

Alan asiantuntijoiden ja tiedeyhteisön kanta on kuitenkin asiassa poikkeuksellisen selvä: kielelliset ja kulttuuriset ihmisoikeudet kuuluvat vähemmistökansoille siinä missä enemmistöillekin, ja niiden toteutuminen vaatii määrätietoista ja systemaattista työtä, valtioinstituutioiden tukea sekä kunnon resursointia. Vaikka kuten esimerkiksi ilmastokriisi ja lajikato ovat hyvin osoittaneet, päättäjillä on usein poikkeuksellisen suuria vaikeuksia kuunnella tutkittua tietoa ja alan asiantuntijoita.

Toinen poliitikkojen yleinen latteus on, että ”yhteisön on itse haluttava pitää kielensä ja kulttuurinsa elossa, ei valtio voi ratkaista kaikkea”. Tämä on totta, mutta se työ olisi yhteisölle huomattavasti helpompaa, jos valtio ei aktiivisesti tekisi siitä työstä hankalaa ja sulkisi vähemmistöjä pois yhteiskunnan eri osa alueilta. Lisäksi implikaatio siitä, etteivät yhteisöt itse tekisi työtä kieltensä ja kulttuuriensa puolesta, on paitsi täysin väärä myös loukkaava.

Kansainvälisesti on äärimmäisen yleistä, että vähemmistokansojen parissa tehdään aivan valtavasti palkatonta työtä yhteisön eteen, ja kun lisäksi on ansaittava elantonsakin jostain, johtaa tämä valitettavan usein kyseisten henkilöiden loppuunpalamiseen, mikä inhimillisen kärsimyksen lisäksi syö yhteisön rajallisia resursseja entisestään. Tämän kuluneen kliseen toistelu onkin vähän kuin sanoisi kansanedustajille, että kyllä teidän pitäisi itsekin vähän haluta hoitaa noita töitänne, ja samalla veisi heiltä palkan pois ja laittaisi Eduskuntatalon ovet säppiin.

Vähemmistöjen elvytystyön suhteen tarvitaankin poliitikoilta vähemmän lätinää ja enemmän toimia. Ideoita ja tekijöitä kyllä löytyisi, jos päättäjät vain lakkaisivat olemasta esteenä. Elvytystyö ei ole mitään nappikauppaa ja harrastelua vaan ammattitaitoa ja raakaa logistiikkaa. Tuloksia saadaan systemaattisuudella ja kunnon resursoinnilla, eikä jokaisen ongelman kohdalla voi heittää käsiä pystyyn ja luovuttaa. Ongelmat ratkeavat ratkaisemalla eikä olkia kohauttelemalla.

Samalla kaikki puheet kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien soveltuvista osista ja riittävistä tasoista voi unohtaa. Tätä työtä tehdään nyt sille pohjalle mikä on olemassa, ja sen päälle rakennetaan taas uutta ja yhä uutta. Työ ei valmistu koskaan, joten poliitikkojenkin olisi parasta totutella siihen.

Hyljätkää siis lätinät ja unohtakaa nappikauppa! Tällä alueella tehdään nyt elvytystyötä, sivulliset siirtykööt pois tieltä, jotta raskas kalusto saadaan paikalle.