Tuomo Kondie

Vihreät otti kuntavaaleissa pahasti turpiin. Tuloksessa täytyy huomioida se, että meillä pitäisi periaatteessa mennä hyvin. Kannatuksemme on keskimääräistä selvästi suurempaa nuorten parissa, ja meille tärkeät asiat kuten ilmasto, ympäristö ja yhdenvertaisuus, ovat myös suurelle osasta ihmisistä tärkeitä. Siksi puheet torjuntavoitoista kannattaa minusta unohtaa. Täysi turpasauna se oli.

Vaikka se houkuttelevaa onkin, niin syyllistä ei kannata alkaa etsimään puolueen ulkopuolelta. Ei omaa tappiota voi perustella säällä tai pandemialla, ja puheet siitä, että äänestäjät nyt eivät vaan tajua vihreiden nerokkuutta ja hyvyyttä, ovat silkkaa ylimielisyyttä. Marin-ilmiöönkään vetoaminen ei kestä. Marin on kyllä suosittu, se on totta. Mutta kysymys onkin, että miksemme me ole?

Niin puolueessa kuin sen ulkopuolellakin on käyty vilkasta keskustelua siitä, että mistä tappio johtuu. Monilla on varma tieto ja ”analyysi” siitä, mitä vihreiden tulisi tehdä toisin. Lähes aina ratkaisu näyttää olevan, että vihreiden pitäisi olla enemmän sitä, mitä puhuja itse edustaa. Suorastaan hämmästyttävä yhteensattuma! Vihreät on kerralla liikaa kaikkea ja kaikkea liian vähän.

Totuus on kuitenkin se, ettemme tiedä tappion syitä. Meillä ei ole olemassa sellaista dataa, jolla analyyseja voisimme oikeasti tehdä, ja tässä vaiheessa kaikki on arvailua. Myöhemmin tiedämme paremmin ja nyt on kyllä hyvä keskustella, mutta tunnustetaan kuitenkin, mitä se keskustelu on. Ei se ole mitään luotettavaan tietoon pohjaavaa analyysia vaan omien mielipiteittemme esitystä, arvailua ja argumentointia.

Siksi toivoisinkin vähän armollisuutta keskusteluun. Tappion jälkeen tunteet ovat pinnassa ja monia harmittaa, syystäkin. Mutta hengähdetään hetki. Se että itsellä on perusteltuja ja ajateltuja mielipiteitä yhteen suuntaan ei tarkoita, etteivätkö toisenkin suunnan edustajat olisi omiaan miettineet perinpohjaisesti. Voimme olla ihan perustellusti eri mieltä tappion syistä ja puolueen suunnasta.

Itse kunkin olisi myös ehkä ihan terveellistä vilkaista hetkeksi peiliin. Jos on sitä mieltä, että muut ovat kannoissaan järkkymättömiä eivätkä kuuntele, niin onko itse suonut heille sen saman armon? Vai tarkoittaako rakentavuus sitä, että toisten täytyy tulla omalle kannalle? Onko toisen haluttomuus omaksua uusi kanta silkkaa uppiniskaisuutta, vai voiko hänelläkin ehkä perustellusti olla oma näkemyksensä? Onko oma rakentavuus ja kuuntelukyky identiteetti, jonka on itselleen omaksunut, vai toteuttaako sitä myös ihan käytännössä?

Ideologinen keskustelu ja linjaväittely on ollut vilkasta ja se on tärkeää, mutta rinnalle olisi hyvä saada myös konkreettisempaa otetta. Miten tästä lähdetään ihan konkreettisesti viemään puoluetta eteenpäin ja vahvistamaan linjaamme, politiikkaamme ja viestintäämme? Paljon on suunnan näyttäjiä, mutta tarvitaan myös työn tekijöitä.

Omat arvaukseni tappion syistä

Jotten itse tässä tekstissä sortuisi silkkaan maalailuun ja jaaritteluun, niin esitän vielä omia arvauksiani ja ajatuksiani siitä, miksi tähän ehkä päädyttiin ja että miten tästä voitaisiin ehkä päästä eteenpäin.

Pidän kohtalaisen varmana, että tässä on kyse sekä viestinnästä että politiikasta. Puolueen viestinnässä ei ole ehkä aivan onnistuttu tuomaan esille puolueen saavutuksia, eikä myöskään vastaamaan muiden kritiikkiin, vaikka sille olisikin ollut perusteet. Viestinnän yleislinja on myös ollut mielestäni vähän laimeahko. ”Huomenna Suomi on vihreä” oli iskulauseena sellainen, ettei siinä ollut oikein tarttumapintaa. Siinähän lähinnä todetaan, että tulemme voittamaan vaalit. Miksi ihmiset olisivat äänestäneet meitä siksi, että toteamme olevamme varmasti voittajia? Eivätkä sitten äänestäneetkään. Huomenna Suomi onkin täynnä autoja, hakkuuaukioita ja rasismia. Nyt kävi näin.

Lisäksi minusta on tuntunut, että puolue on vähän liikaakin yrittänyt korostaa olevansa nyt vastuullinen hallitsijapuolue ja valtionhoitaja. Juuremme on kansalaistottelemattomuudessa ja protestissa, mutta protesti on nyt mielestäni jäänyt puolueessa taka-alalle. Se rosoisuus ja kärkkäys mikä puolueessa ennen kukoisti, on jäänyt sivuun maltillisuuden ja kompromissien korostamisen tieltä. Tosin huomautettakoon, että itse edustan selvästi puolueen räväkämpää siipeä, joten tämä on minulta totaalisen yllätyksetön mielipide ja edustaa juurikin sitä ”voiton avain olen minä” -ajattelua, jota tekstin alussa kritisoin.

Samalla pitää myös myöntää, että viestintä on paljon helpompaa, jos sisältö on kunnossa. Hallituksen ilmastopolitiikka on ollut surkeaa, eikä siitä ole kahta sanaa. Jos alati kiihtyvien kestävyyskriisien keskellä ilmastohallitukseksi julistautunut hallitus ei pysty tekemään päätöksiä omista tavoitteistaan, on politiikka epäonnistunut. Tässä tosin olen sitä mieltä, ettei se varsinaisesti johdu vihreistä, sillä vasemmistoliiton kanssakin olemme yhä hallituksessa vähemmistössä. Mutta ei siitä politiikasta silti hyvää saa. Se että ollaan parempia kuin vaikkapa Sipilän hallitus, ei riitä mihinkään. Ei voi kehua itseään vertaamalla huonoimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon.

Lisäksi kulttuurialan laiminlyönti varmaan vaikuttaa. Olemme puhuneet paljon kulttuurin puolesta muttemme onnistuneet silti heitä puolustamaan. Puheet arvostuksesta eivät paljoa lämmitä, jos tili ja työkalenteri ovat tyhjä. Tieteen leikkaukset lienevät myös osasyyllisenä. Se on koulutusleikkaus, vaikka hallitus mitä yrittäisi sanoa, sillä tutkimukseen se koulutus aina pohjaa. Ja itse ainakin nuorena apurahatutkijana olen niistä edelleen täysin käärmeissäni, ja tiedän että monet muutkin tutkijat ovat. Miksi emme olisi? Meitä on piesty niin monen hallituksen taholta niin lujaa, että koko ala on kriisissä ja monet harkitsevat alan vaihtoa tai muuttoa ulkomaille, kun valtio tekee työstä niin hankalaa ja raskasta. Korkeakoulutetut ja yliopistoväki ovat myös vihreiden perinteistä kannattajaydintä.

Kannatuksemme laski kovasti suurissa kaupungeissa, jotka ovat vahvinta aluettamme ja joissa myös usein olemme valtapuolue. Lienee siis selvää, että kaupungeissa tehty politiikka vaikuttaa. Erityisen paljon toiveita vihreään nousuun on laitettu Helsingissä, mutta sen sijaan tuli pahasti takkiin. Helsingin koulutusleikkauksilla ja lähiluonnon viemisellä lienee vaikutusta, mutta en kyllä oikeasti tiedä Helsingin politiikasta juuri mitään, joten mitään kovin hyvin perusteltuja ajatuksia en osaa antaa. Eivät ne tilanteet ja päätökset varmasti yksinkertaisia ole olleet, mutta minusta ei kyllä voi vain syyttää sitä, että äänestäjät eivät tajua ja että muut puolueet lyövät epäreilusti. Laitetaan heidät sitten tajuamaan ja lyödään takaisin jos on epäreilua. Jos ihmiset eivät pidä puolueen toimista niin täytyy ainakin tosissaan pohtia, että ovatko ne toimet sitten olleet täysin oikeita.

Kysymys siitä, että saisiko puolue enemmän ääniä, jos se olisi enemmän oikealla tai vasemmalla tai edellä, on taas minusta vähän irrelevantti. Politiikkaa tehdään sen vuoksi että voitaisiin vaikuttaa asioihin hyväksi uskomallaan tavalla. Tarkoitus on muuttaa maailmaa parempaan suuntaan ja saada muut vakuutettua siitä, että oma linja on hyvä ja oikea. Jos puolue alkaa muuttamaan poliittista linjaansa sen vuoksi, että se saisi maksimoitua äänensä, niin mitä virkaa koko puolueella enää on? En minä ainakaan jaksa alkaa tätä tekemään opportunismin vuoksi ja vallan maksimoimiseksi.

Vihreät naiset, etenkin nuoret, menestyivät näissä vaaleissa selvästi miehiä paremmin. Jotkut ovatkin tämän perusteella vihjailleet tai sanoneet suoraan, että vihreissä suositaan epäreilusti naisia miesten kustannuksella. Muuten tässä tekstissä olen yrittänyt pysyä aika kilttinä, mutta nyt sallin itselleni hetken kiukkuista räävittömyyttä ja totean tällaisten ajatuksien esittäjille, että menkää itseenne ja lopettakaa se vikinä. Naiset ovat olleet aina politiikassa aliedustettuina ja naiset kohtaavat edelleen paljon syrjintää ja rajua vihaa politiikassa. Monet äänestäjistämme haluavat äänestää nimenomaan muita sukupuolia kuin miehiä politiikan edustavuuden lisäämiseksi, ja se on myös täysin feminististen arvojemme mukaisia. Nuoret vihreät naiset myös tekivät upeita kampanjoita todella kovalla työllä, ja heidän menestyksensä on koko puolueen menestys. Naisten menestys tuli äänestäjien päätöksellä eikä ole yhtään mitään perusteita väittää, että puolueessa olisi miesten laiminlyömistä esimerkiksi luottamuspaikkojen, näkyvyyden ja vaalituen suhteen. Ehkä me miehet nyt kestämme sen, ettemme pääse itse aina joka paikkaan päsmäröimään, vaikka vaalitulos harmittaakin.

Mihin minusta kannattaa mennä?

Tilanne on nyt aika huono, mutta kyllä tästä noustaan. Kriisejä tulee ja menee, ja niissä on aina mahdollisuus muutokseen. Positiivisena puolena voikin todeta, että meillä on nyt käsissämme yksi helvetin iso mahdollisuus! Kuinka mukavaa.

Ville Tynkkynen tiivisti minusta vihreyden ytimen Twitterissä mainiosti:

  1. Ympäristö ja ilmasto
  2. Feminismi ja antirasismi
  3. Koulutus ja sivistys
  4. Köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen

Näiden arvojen puolesta on hyvä tehdä työtä vastaisuudessakin. Mietitään vain, miten voimme tehdä sen vähän paremmin.

Niin ja alussahan tosiaan peräänkuulutin konkretiaa keskusteluun. Puolueen linjasta tullaan varmasti käymään todella tiivistä keskustelua puolueen toimielimissä, joten kehotan kaikkia, joilla mielipiteitä asiasta on, osallistumaan näihin keskusteluihin ja hakemaan puolueen päättäville paikoille. Linjaa vedetään niin jäsenjärjestöissä kuin päättävissä elimissäkin. Kannattaa hakea järjestöjen hallituksiin, ja syksyn puoluekokouksessa valitaan myös puoluehallitus ja puoluevaltuuskunta. Lisäksi kannattaa olla suoraan yhteydessä niihin ihmisiin, jotka näillä paikoilla istuvat ja tulevat istumaan, ja osallistumaan aktiivisesti puoluekokouksiin ja yhdistysten vuosikokouksiin, kuten Vihreiden nuorten liittokokoukseen. Linjan päättävät puolueen aktiivit, eikä ulkoa huhuilu auta.

Yrityksenäni elää kuten opetan, ilmoitan tässä samalla, että aion itse hakea syksyn puoluekokouksessa puoluevaltuuskuntaan. Puoluevaltuuskunta on puolueen ylin päättävä elin puoluekokousten välillä ja on linjatyön korkein toimija. Haluaisin puoluevaltuuskuntaan, koska mielestäni vihreiden pitäisi puolueena olla ärhäkämpi puolustaessaan Villen yllämainitsemia arvoja, ja voisimme haastaa vallitsevia yhteiskuntarakenteita vahvemmin sen sijaan että keskitymme hienosäätämään niitä. Toivoisin myös kriittisempää suhtautumista talouskasvuun, ja ajattelen että talouden tasapainottamisessa voitaisiin keskittyä menojen lisäksi vahvemmin myös tulopuoleen erilaisten verojen muodossa. Ilmasto- ja ympäristölinjalla pitäisi mielestäni myös olla tiukempia. Kestävyyskriisien keskellä ei ole yhtään varaa himmailuun eikä luonnonvoimien kanssa voi neuvotella kompromisseja.

Tulen kirjoittamaan ajatuksistani lisää ennen Vihreiden nuorten jäsenäänestystä valtuuskuntapaikoista, ja minuun saa vapaasti ja matalalla kynnyksellä olla myös yhteydessä, jos kiinnostaa kuulla ajatuksistani tarkemmin.