Tuomo Kondie

Rinteen/Marinin hallitusta muodostettaessa tulevaisuus näytti karjalaispolitiikan suhteen valoisalta. Mukana hallituksessa oli vähemmistöjen oikeuksista kauniita sanoja puhuvat vihreät ja vasemmistoliitto, ja karjalan kieli mainittiin ensi kertaa ikinä hallitusohjelmassa. Mitä hallitus on nyt sitten kolmen vuoden aikana saanut aikaan?

Ensinnäkin hallitus on effektiivisesti leikannut karjalan kielen elvytystukea huomattavasti. Sipilän aikaan karjalan kielelle myönnettiin joka vuosi eduskunnan lisätalousarviosta elvytysrahaa. Systeemi oli huonosti hallinnoitu ja johti lopulta hyvin puutteellisiin tuloksiin, mutta silloin elvytykseen oli edes jotain tukea. Nykyinen hallitus myönsi rahaa kerran, minkä jälkeen käytäntöä ei ole jatkettu, eikä tilalle ole tuotu mitään. Marinin hallitus siis lakkautti huonosti toimivan käytännön, ja korvasi sen täydellä toimimattomuudella.

Tällä hetkellä hallitus valmistelee Yle-lain uudistusta, joka rajaa Ylen mahdollisuuksia tuottaa omaa tekstisisältöä. Uudistus ei sinänsä koske vähemmistökielisiä sisältöjä, paitsi että karjalan kohdalla käytännössä koskee. Nykyiset karjalankieliset uutiset tehdään täysin käännöstyönä Ylen omista tekstisisällöistä. Jos tekstisisältöjä on vähemmän, on myös vähemmän mitä kääntää karjalaksi. Vähemmistöjen huomioiminen ei siinä paljon auta, jos viedään se materiaali, jonka pohjalta työtä tehdään.

Marinin ihmisoikeushallitus on nyt siis suuressa viisaudessaan päätynyt karjalaisten osalta leikkaamaan elvytysrahoitusta ja rajaamaan Ylen karjalankielisiä palveluita. Kaiken tämän se on onnistunut tekemään vahingossa. Karjalaisia ei ajatella päätöksiä tehdessä, ei kuunnella, ei huomioida. Lopulta sitten todetaan, että “hupsista saatana, tultiin nyt vähän tässä polkaistua erittäin heikossa asemassa olevan vähemmistön oikeuksia”.

Toimet ovat äärimmäisen kuvaavia suomalaisesta suhtautumisesta karjalaisia koskeviin poliittisiin kysymyksiin laajemmin. Karjalaisia ei vain yksinkertaisesti ajatella. Karjalaisten asioita, kuten kielellisiä ja kulttuurisia oikeuksia ja omankielisiä palveluita, ei oteta asialistalle omina kysymyksinään, eikä niitä myöskään huomioida muun päätöksenteon yhteydessä. Kaikki vaikutukset, mitä tehdyllä politiikalla karjalaisille on, syntyvät puhtaasti vahingossa. Ajattelematta, huomioimatta, välittämättä. Vaikutukset ovatkin sitten useammin huonoja kuin hyviä, vahingossa kun on kovin vaikea luoda laatua.

Asioillehan olisi olemassa myös helpot ratkaisut. Elvytykselle voisi heti seuraavaan budjetin yhteydessä varata oma rahoituksensa. Kun rahat tulisivat suoraan budjetissa, ei koko elvytysrahoitusta vahingossa pistettäisi jäihin kun huomio hetkeksi herpaantuu. Ylen karjalankieliset palvelut saataisiin turvattua perustamalla karjalaisille oma toimitus, kuten saamelaisilla on. Näin palvelujen sisältöä ei vahingossa rajattaisi silloin, kun hallitus keskittyy nuoleskelemaan kaupallisia mediajättejä näiden halussaan romuttaa Yleisradio.

Ratkaisuja siis kyllä löytyisi. Se vain vaatisi sen, että joku hallituspuolue, joku ministeri tai joku kansanedustaja pysähtyisi edes hetkeksi ajattelemaan asiaa. Se vaatisi sen, että joku välittäisi karjalaisista.

Saa nähdä, ehkä vihreät ja vasemmistoliitto vielä innostuvat välittämään vähemmistöistä muutenkin kuin juhlapuheissaan. Ehkä seuraavan kerran, kun ihmisoikeushallitus joutuu toteamaan että “hupsista saatana”, sitä voisi seurata ajatus: “kuinka voimme korjata tilanteen?”

Ehkä.